Tutustu tarkemmin hankkeen esittelyyn sekä hankkeessa tuotettuihin ohjausmateriaaleihin:

Hanke-esittely
Esite
Opinnollistamismalli
Potkuriohjauspolut

Kainuussa yhtenä tulevaisuuden haasteena on osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen. Potkuri-hankkeen avulla haettiin ratkaisuja työttömien työnhakijoiden osaamistason kohottamiseen siten, että asiakkaan osaamisen ja työvoimatarpeen välille ei muodostu kohtaanto-ongelmaa.

Potkuriin osallistuivat henkilöt tarvitsivat henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta ja tukea opiskelu- ja työpaikan löytämiseen. Potkurissa moniammatillinen osaajajoukko yhdessä asiakkaan kanssa kartoitti osaamisen sekä järjesti valmentavaa toimintaa kohti opintoja tai työtä ja tarjosi kattavan yhteistyökumppaneiden verkoston.

Hankkeen rahoittajana toimi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus). Hankkeen toiminta-aika oli 01.03.2018 – 30.4.2020. Hanke on päättynyt.

Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää:

Anne Huotari Toimitusjohtaja 044 710 1393